Drag Racing

Drag Racingin eli kiihdytysautourheilun kilpailumatka on 1/4 mailia eli 402,33 m. Rata on suora asfalttirata, jossa kyseinen matka pyritään kiihdyttämään seisovalla lähdöllä mahdollisimman nopeasti. Vastakkain on kaksi kilpailijaa ja voittaja on ensimmäisenä maalilinjan ylittänyt. Autot on jaettu eri kilpailuryhmiin ja lisäksi myös joissakin ryhmissä alaluokkiin autojen rakenteen ja viritysasteen perusteella. Nopeimmat autot kulkevat kyseisen matkan alle 5 sekunnin, saavuttaen jopa 480 km/h nopeuden. Kilpailut voidaan järjestää siis vain hyvän sään vallitessa.

Kilpailu jakautuu kahteen osaan, lajitteluun ja pudotuskilpailuun. Lajittelussa eli aika-ajossa ajetaan kelloa vastaan. Lajitteluajan perusteella kilpailijat sijoitetaan pudotuskilpailu eli eliminaattori -kaavioon. Lajittelun nopein saa vastaansa lajittelun hitaimman. Pudotuskilpailussa otetaan huomioon myös kuljettajan lähdönaikainen reaktioaika. Voittaja selviää aina jatkoon seuraavalle kierrokselle, kunnes finaalissa kohtaavat kaksi parasta.

Drag Racing ei ole ainoastaan suoraan ajamista. Ennen lähtövaloihin asettumista Burn Outissa takarenkaat lämmitetään juuri oikean pitäviksi. Lähtövaloihin asettumisen aikana moottorin lähtökierrokset on saatava kohdalleen.  Liikkeelle lähdetään "joulukuusen" vihreällä valolla. Kuljettajan reaktioaika ja matkaan kulutettu aika mitataan erikseen tuhannesosasekunnin tarkkuudella. Lyhyt suoritus ei anna anteeksi yhtään virhettä ja vaatii kuljettajalta keskittymiskykyä. Onnistunut ajosuoritus edellyttää auton, kuljettajan ja tiimin saumatonta yhteistyötä.